KÄYTTÄJÄNIMI SALASANA  KIRJAUDU 
A-junioreille maukas voitto FC KontU:sta
Julkaistu 11.06.2017 - Päivitetty 11.06.2017

Alla oli harmittava tappio NJS:lle, mutta kaksi voittoa 6.divisioonasta, joista jälkimmäinen 8-0 voitto kertoi, että peli oli palaamassa uomiinsa.

Tänään vastaan asettunut Kontula oli hävinnyt vain HJK:lle ja paikka kakkosena on ansaittu. Ottelu alkoi uudella taktiikalla, jossa puolustuslinjassa oli kolme pelajaa ja heidän edessään kaksi keskikentän pohjan pelaajaa Ylhäällä kolmen ja kahden kärjen ryhmitys. Alku oli lievästi Kontu:n, mutta supervaarallisista paikoista vältyttiin. Omien pelaaminen oli hieman hermostunutta ja syötöt eivät osuneet kohdalleen. Pahimmat laukaukset suuntaustuivat kuitenkin ohi maalin. Kuusysin parhaat paikat olivat kulmien jälikitilanteissa olleet Topi Varjosen kova laukaus ruuhkan takaa ja Roni Tähtisen upea syöksypusku, jotka vastustajan maalivahti torjui varmasti. Puoliaika siis 0-0.

Toisen alku oli toisinto eli Kontula hallitsi, mutta oma peli alkoi myös kulkea paremmin, koska vastustaja alkoi hieman väsyä. Valmennus palasi tuttuun neljän puolustuslinjaan ja vastustajan paras terä alkoi kypsyä.

70. minuutilla Ilmari Lehtinen vei kirjaimellisesti vastustajan "kahville" ottamalla ensin puikot ja sen jälkeen tarkka syöttö erinomaisesti tilanteeseen tulleelle Lenni Leppäkynnäkselle, joka sijoitti maltilla pallon maaliin 1-0.

Loppuaika oli kova taistelua molemmin puolin, mutta peli pysyi kuitenkin siistinä, sillä yhtään varoitusta ei tullut. Väsyneiden pelaajien taistelu päättyi lahtelaisten 1-0 voittoon ja joukkue nousi noin sarjan puoliväliin.

 Koko joukkueen pelillinen ilme oli taisteleva ja riistoja tavoitteleva, joka lopulta imi vastustajalta voimat. Maalivahti Joona Halla esitti paraatitorjunnan johtomaalin jälkeen ja oli yksi voiton takuumiehistä. Keskikentän Varjonen ja Lehtinen olivat pojat paikallaan, kuten paluun loukkaantumisen jälkeen tehnyt Roni Tähtinen. Kokonaisuudessaan joukkueelta hieno taisteluvoitto.

Sunnuntaina joukkue lähtee Atlantiksen vieraaksi Helsinkiin.

Viimeisimmät Uutiset
A-juniorit tasapeliin FC KontU:n kanssa
Kuuman hautovassa kelissä pelattu ottelu päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen 1-1 tasapeliin uudella Kisapuiston stadionilla.
A-POIKIEN YKKÖSEN SYKSYN OTTELUOHJELMA JA SARJATAULUKKO
Ykkösen syksyn otteluohjelma ja sarjataulukko avautuu oheisesta linkistä.
A-junioreille maukas voitto FC KontU:sta
A-juniorit ottivat tärkeän ja maukkaan voiton sarjakakkosesta FC KontU:sta luvuin 1-0
NJS kotivoittoon Klaukkalassa
Ottelu oli Kuusysin kauden heikoin ja kun se vielä pelattiin heikolla nurmella tuulisissa oloissa, aneemisen pelin tulos oli 1-0 NJS:lle
A-juniorit tasapeliin Hongan kanssa
A-juniorit osoittivat hyvän asenteensa, kun nousivat 0-2 ja 2-3 tilanteista tasapeliin FC Honkaa vastaan Mukkulan hallissa
HJK TYLY ISÄNTÄ TALISSA
HJK oli juuri niin kova kuin osattiin odottaa ja ottelun alun salamamaali oli lahtelaisille shokkihoitoa, josta ei toivuttu kunnolla. HJK voitti selvin numeroin 4-0
A-juniorit voittoon sarja-avauksessa
FC Kuusysin A-juniorit ottivat vakuuttavan 4-0 voiton sarja-avauksessaan lauantai-iltana Mukkulan hallissa. Vierailija GrIFK:lla ei ollut muutamaa paikkaa lukuun ottamatta mahdollisuuksia isäntiä vastaan.
FC Kuusysin A-juniorit kohtasivat Nastolan Nopsan miehet kiirastorstaina Nastolassa
Nopsan ja Kuusysin A poikien peli päättyi tasapeliin 1-1 viileässä kelissä Pajulahden tekonurmella.
KuMu vailla mahdollisuuksia A-junioreiden käsittelyssä
Vaikean ensimmäisen puoliajan jälkeen pojat lisäsivät vauhtia peliinsä ja ottivat lopulta selvän 5-2 voiton KuMusta.
FC Kuusysin A-juniorit MP:n vieraana
Kuusysin pojat matkustivat Mikkeliin MP:n vieraaksi ja jäätävissä olosuhteissa pojat ottivat ansaitun 0-1 vierasvoiton erittäin vaikeissa olosuhteissa.
< Syyskuu 2017 >
MA TI KE TO PE LA SU
     1 2 3
4 5 6 7 8 9 10
11 12 13 14 15 16 17
18 19 20 21 22 23 24
25 26 27 28 29 30
Ilmoitukset
Jäsenyys LahenLiiga
Joukkueen Sponsorit
Ilmoitukset
Stadium Nuorisosäätiö
 
Copyright © 2011-2017 FC Kuusysi r.y. 
Powered by Tucom Oy.