KÄYTTÄJÄNIMI SALASANA  KIRJAUDU 
Johtoasema kääntyi tasapeliksi Kisapuistossa
Julkaistu 05.08.2012

Kuusysi kohtasi kotiottelussa FC Futuran Porvoosta. Aikaisemminkin maalirikkaita ja monivaiheisia otteluita tarjonneet kilpakumppanit eivät pettäneet tälläkään kertaan, sillä Kuusysin taukoon mennessä hankkima 2-0 johtoasema ei riittänyt ja Futura kampesi itsensä toisen puoliajan aikana tasalukemiin 2-2 ja ottelusta piste näin molemmille.

Kuusysin maaleista vastasi vahvasti topparin luutinut Juha-Pekka Ojala (kuvassa) sekä kärjessä fyysisesti ahertanut Vesa Artoma. Futuran maalit merkattiin vaihtomies Benjamin Backmanille ja rankkarista ottelun viimeisen maalin viimeistelleelle Arttu Pösölle.

Tarkemmin ottelun kulusta voit lukea otteluraportista. Videokoostetta lauantai-illan kamppailusta ei valitettavasti tällä kertaa pystytä tarjoamaan.

Seuraavan kerran valkopaidat kotiareenalla taas ensi lauantaina kun vieraaksi pääkaupunkiseudulta tulee aina yhtä vaarallinen ja arvaamaton Atlantis FC.

Viimeisimmät Pääuutiset
Valmentajaksi FC Kuusysiin?
Erilaisia valmennusrooleja tarjolla, lähde mukaan pelaajakasvatuksen taipaleelle.
Futisviskarit aloittavat harjoitukset
2014 syntyneille suunnatut ryhmät harjoittelevat kerran viikossa kevääseen saakka.
Ruusu Kukkurainen U18 maajoukkueleirillä
Maajoukkue leireili Eerikkilässä syyskuun alkupäivät
Jalkapallon AY-turnaus osaksi tukijengiä
Tukea vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaan
T2008 joukkueelle viikonloppuna kultaa ja hopeaa
Turnausviikonloppu sujui ikäluokan osalta hienosti
Onnenpotkuja lukuvuoteen 2019-2020
Tulosta futisaiheinen lukujärjestys täältä
2012 syntyneiden tyttöjen ja poikien joukkuetoiminta käynnistyy
Ensimmäiset harjoitukset maanantaina 12.8. kello 16.30-18 Paavolan Tekonurmi
Masto Cup sponsored by Tykkimäki turnaus saatu päätökseen
Kuluneen viikonlopun turnaus pelattiin viileässä säässä, mutta hymyssä suin.
Jenna Rantaselle urheilijastipendi
Lahti Energia -urheilijastipendit jaettiin toista kertaa
Pelit jatkuu pojilla treeneissä
Toimintaa 2008-2016 syntyneille pojille
Näytä vanhemmat
Ilmoitukset
Futisviskarit Lahenliiga Tukijengi
Platinakumppanit
Ilmoitukset
Stadium
 
Copyright © 2011-2019 FC Kuusysi r.y. 
Powered by Tucom Oy.