KÄYTTÄJÄNIMI SALASANA  KIRJAUDU 
Mujunen U17 maajoukkueen kanssa Färsaarilla
Julkaistu 15.08.2012

FC Kuusysin Miikka Mujunen oli Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkueen mukana Färsaarilla, jossa pelattiin avoin PM-turnaus. U17-maajoukkueen valmentaja Ilkka Mäkelä oli valinnut turnaukseen mukaan 18 pelaajaa. Turnauksen aikana vastaan asettui Norja, Englanti ja Färsaaret, jonka jälkeen neljännen kamppailun vastus määräytyi aiemmin pelien perusteella.

Suomen avauskamppailussa vastaan asettui Norja ja ottelu päättyi 2-2 tasatulokseen Suomen noustua aivan ottelun loppuhetkillä tasalukemiin. Mujuselle ei ottelussa peliminuutteja kirjattu. Seuraavassa ottelussa Englantia vastaan Miikka oli torjuntavuorossa ja onnistuikin hyvin, vaikka peli päättyi 2-4 tappioon. Suomi taisteli fyysistä Englantia vastaan hyvin, mutta lopussa väsymys käänti pelin, sillä Suomi johti ottelua vielä tunnin pelin jälkeen 2-1.

Alkulohkon kolmannessa pelissä Mujusella oli taas huilivuoro, kun Färsaarten kanssa päädyttiin maalittomaan tasapeliin tuulisissa olosuhteissa. Saldo alkulohkon jälkeen oli näin kaksi tasapeliä ja tappio. Turnauksen Suomen osalta päättäneessä sijoitusottelussa vastaan asettui isäntämaan U19-maajoukkue. Miikka oli ottelussa aloituskokoonpanossa, mutta peli päättyi hänen osaltaan lyhyeen, sillä jo 4. minuutilla vastaantulon päätteeksi hän joutui kaatamaan vastustajan hyökkääjän ja siitä seurasi suora ulosajo. Ottelu päättyi Suomen alivoimasta huolimatta varsinaisella peliajalla 1-1 tasapeliin, mutta Färsaaret veivät rangaistuspotkuilla voiton nimiinsä.

Päävalmentaja Ilkka Mäkelä oli mielissään maalivahtikaksikon Mujunen – Lauri Jylhä otteista turnauksessa ja antoi heille erikoismaininnan. ”Maalivahtipelimme oli kuosissa. Omiin meni neljä, mutta mikään niistä ei ollut heidän munauksiaan. Molemmat antoivat itsestään luotettavan kuvan.”

U17 maajoukkueella on seuraavaksi vuorossa tuplamaaottelut Romaniaa vastaan syyskuussa ja nämä ottelut toimivat valmistavina lokakuun alussa Suomessa pelattaviin EM-alkukarsintoihin.

Viimeisimmät Pääuutiset
Valmentajaksi FC Kuusysiin?
Erilaisia valmennusrooleja tarjolla, lähde mukaan pelaajakasvatuksen taipaleelle.
Futisviskarit aloittavat harjoitukset
2014 syntyneille suunnatut ryhmät harjoittelevat kerran viikossa kevääseen saakka.
Ruusu Kukkurainen U18 maajoukkueleirillä
Maajoukkue leireili Eerikkilässä syyskuun alkupäivät
Jalkapallon AY-turnaus osaksi tukijengiä
Tukea vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaan
T2008 joukkueelle viikonloppuna kultaa ja hopeaa
Turnausviikonloppu sujui ikäluokan osalta hienosti
Onnenpotkuja lukuvuoteen 2019-2020
Tulosta futisaiheinen lukujärjestys täältä
2012 syntyneiden tyttöjen ja poikien joukkuetoiminta käynnistyy
Ensimmäiset harjoitukset maanantaina 12.8. kello 16.30-18 Paavolan Tekonurmi
Masto Cup sponsored by Tykkimäki turnaus saatu päätökseen
Kuluneen viikonlopun turnaus pelattiin viileässä säässä, mutta hymyssä suin.
Jenna Rantaselle urheilijastipendi
Lahti Energia -urheilijastipendit jaettiin toista kertaa
Pelit jatkuu pojilla treeneissä
Toimintaa 2008-2016 syntyneille pojille
Näytä vanhemmat
Ilmoitukset
Futisviskarit Lahenliiga Tukijengi
Platinakumppanit
Ilmoitukset
Stadium
 
Copyright © 2011-2019 FC Kuusysi r.y. 
Powered by Tucom Oy.