KÄYTTÄJÄNIMI SALASANA  KIRJAUDU 
FC Kuusysin T18 ikäluokka, kausi 2020
Julkaistu 01.11.2019

T18 ikäluokan toiminta kaudella 2020 on selkeitynyt ja alkava kauteen valmistautuminen aloitetaan seuraavasti.

Kaudella 2020 FC Kuusysissä toimii 

  • Naisten edustusjoukkue - Naiset Kakkonen
  • Naisten haastejoukkue - Naiset Nelonen
  • TB 1 joukkue - T18 Ykkönen
  • TB 2 joukkue - T18 Kakkonen

Sarjapaikkojen määrää on mahdollista lisätä, mikäli pelaajamäärät sen mahdollistavat.

Joukkueiden harjoitusryhmät ovat muodostettu loppuvuoden 2019 ajaksi vastuuvalmentajien ja urheilutoimenjohtajan toimesta. T18 ikäluokka harjoittelee talvikaudella kenttävuoroilla kolme kertaa viikossa ja harjoitusryhmät harjoittelevat yhtä aikaa kentällä aina pitkälle kevääseen 2020 asti. T18 ikäluokkaan lukeutuvat tulevalla kaudella 2002 – 2005 syntyneet pelaajat. Lisäksi osa T18 ikäluokan pelaajista on mukana Naisten kakkosjoukkueen toiminnassa.

Harjoitusryhmät harjoittelevat muodostetuilla kokoonpanoilla joulutaukoon asti. Pelaajia liikutetaan joukkueiden välillä tason ja tarpeen mukaan. On hyvä muistaa, että myös pelikaudella liikkuminen on mahdollista ja sitä usein tulee pelikohtaisesti joskus enemmänkin. Näillä muodostetuilla harjoitusryhmillä käynnistetään kausi 2020.

Toimintamaksut

Kaikki 2002-2005 syntyneet pelaajat maksavat T18 ikäluokan toimintamaksuja sekä harjoitusryhmäkohtaisia joukkuemaksuja. Naisten edustusjoukkueen mukana talvikaudella harjoittelevat pelaajat ovat lähtökohdaltaan TB1 joukkueen pelaajia ja siirtyvät Naisten joukkueen jäseniksi vasta, jos heidän kanssaan tehdään pelaajasopimus.

Harjoitusryhmät toistaiseksi

Naisten edustusjoukkueen mukana toistaiseksi harjoittelevat:

  • Haapea Jia
  • Haikala Venla
  • Kronqvist Veera
  • Kukkurainen Ruusu
  • Rantanen Jenna
  • Remes Elsa
  • Suuronen Siiri
  • Valkonen Rilla
  • Vähäkuopus Aino

TB1 harjoitusryhmä, vastuuvalmentaja Teemu Virtanen

  • Haakana Emilia
  • Haapala Henriikka
  • Halmetniemi Mona
  • Halttunen Laura
  • Häkkänen Heta
  • Jäntti Olivia
  • Kuutsa Lotta
  • Käyhkö Sara
  • Lehtinen Tinja
  • Linko Velma
  • Läderberg Venla
  • Mannerkivi Minea
  • Moilanen Nelli
  • Moilanen Viivi
  • Määttä Ilona
  • Piirainen Eerika
  • Salovaara Henni
  • Viitikko Wilma

TB2 harjoitusryhmä, vastuuvalmentaja Janne Kokko

  • Ahonen Emma
  • Armstrong Jessica
  • Flyktman Sofia
  • Hiltunen Neea
  • Jussila Veera
  • Kailio Emmi
  • Kaukonen Minttu
  • Kiiskinen Saga
  • Koivisto Diana
  • Kokko Oona
  • Lepikko Tiia
  • Meronen Elli
  • Nykänen Iita
  • Piirainen Reetta
  • Pussinen Anni
  • Päivike Aura
  • Rinne Juulia
  • Ronkainen Emma
  • Saarinen Pihla
  • Salminen Jonna
  • Uimonen Ronja
  • Uusitalo Liina
  • Vallittu Emmi
  • Virtanen Mimosa

     

     

Harjoitusryhmien lisäksi fysioterapeutti Saara Laatan ohjeilla harjoittelevat toistaiseksi:

  • Nora Liina
  • Valkonen Rilla

 

Lisätietoja antaa mielellään:

Mika Halmetniemi 
Valmennuspäällikkö 
044 242 3069 

Harri Kampman
Urheilutoimenjohtaja
050 065 5812

 

FC Kuusysi r.y.

Viimeisimmät Pääuutiset
Keijo Voutilainen ja Antti Muurinen valittu Hall of Fameen
Seuran valmentajalegendat saivat upean tunnustuksen työstään Captain's Ball gaalassa.
P20 ikäluokan avoimet harjoitukset
Harjoituksiin tervetulleita kaikki 2000-2002 syntyneet pelimiehet.
Piirin taitokilpailuista menestystä, Patrick Sääski piirinmestariksi
Taitokilpailut käytiin Laaksolahden jalkapallohallissa
Ruusu Kukkurainen nimetty U18 tyttöjen maajoukkueleirille
Leiri on 2002 syntyneille tytöille syksyn toinen.
Viivi Moilanen Etelän T2004 alueleirillä
Aluejoukkueleiritykset jatkuivat Helsingissä 11.-12.11.2019.
T2011 ja T2012 tutustumistreenit PE 8.11.2019
Tervetuloa tutustumaan joukkuetoimintaan, kokeilu ei sido mihinkään.
Veeti Heikkonen ja Onni Hänninen U15 Tähtitarhassa
U15-poikien perinteinen Tähtitarhatapahtuma järjestetään 2005-syntyneille pojille Eerikkilässä 4.-7.11.
Masto Cup 2020 ilmoittautuminen auki
Ensi kesän kohokohta selvillä, tervetuloa mukaan!
FC Kuusysin T18 ikäluokka, kausi 2020
Ikäluokassa tullaan pelaamaan kahta sarjatasoa ja osa pelaajista on myös naisten joukkueiden mukana.
T18 ikäluokan avoimet harjoitukset
Viikolla 44 mahdollisuus osallistua vapaisiin harjoituksiin.
Näytä vanhemmat
Ilmoitukset
Tukijengi Joulumarkkinat
Platinakumppanit
Ilmoitukset
Stadium
 
Copyright © 2011-2019 FC Kuusysi r.y. 
Powered by Tucom Oy.