Jenna Rantanen siirtyi Kansallisen Liigan viheriöille

Läpi seuran junioripolun pelannut Jenna Rantanen on siirtynyt Kansallisen Liigan Tikkurilan Palloseuraan. Tällä kaudella enimmäkseen T18 SM-sarjassa pelannut Jenna lähtee haastamaan Kansallisen Liigan alkusarjan toiseks sijoittuneet TiPS:n muuta maalivahtiosastoa peliajasta. Siirtymä on varsin helppo, sillä maalivahti on harjoitellut jo pidempään uuden joukkueensa mukana ja polku on seurojen välisen farmisopimuksen kautta ollut auki. TiPS:lla on mahdollisuus taistella yläloppusarjassa Kansallisen Liigan mestaruudesta.

Rantanen on viimeisin FC Kuusysi-taustainen pelaaja, joka on viime vuosina siirtynyt Kansallisen Liigan tasolle. Liina Nora on pelannut isossa roolissa TiPS:ssa ja saa nyt samanikäisen Rantasen taas joukkuekaverikseen. Ilveksen maalipyssy Silja Tuominen on korkealla maalipörssissä ja on kauden tehokkaimpia kotimaisia pelaajia. JyPK:n riveissä Leena Torpo on ahkeroinut isoja minuutteja ja myös Maija Meronen on ensimmäisellä pääsarjakaudellaan saanut kasvavasti peliminuutteja.

Kasvattajaseura toivottaa kaikille tsemppiä jatkosarjoihin!

FC Kuusysi ry

Kuva: Tomi Saarivirta