FC Lahti ry:n toiminnanjohtaja on Tommi Laitila

FC Lahti ry:n hallitus on valinnut seuran toiminnanjohtajaksi Tommi Laitilan. Laitilan aikaisemmissa tehtävissä on korostunut vahvasti jalkapallovalmennuksen ja seuratoiminnan kehitystyö ja muutosjohtaminen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Laitila on toiminut ensin FC Espoon valmennusjohtajana ja sen jälkeen vuodesta 2018 alkaen Hämeenlinnan Jalkapalloseuran toiminnanjohtajana. Lisäksi hän on kuulunut naisten A-maajoukkueen valmennusryhmään vuodesta 2013 alkaen.

FC Lahti ry:n ensimmäiseksi toiminnanjohtajaksi valittu Tommi Laitila näkee lahtelaisessa jalkapallossa ison kehityspotentiaalin. Hämeenlinnan Jalkapalloseurassa Laitila rakensi seurasta vakaan ja hyvässä kunnossa olevan seuran muutoksen keskellä. Hän kokee intohimoa päästessään rakentamaan tulevaisuutta lahtelaisten osaajien kanssa.

- Lahtelaisen jalkapallon kehityspotentiaali on iso mahdollisuus. FC Lahden uusi urheilustrategia antaa selkeän suunnan tekemiselle. Koen vahvaa intohimoa päästä rakentamaan seuran tulevaisuutta yhdessä FC Kuusysistä ja FC Reippaasta siirtyvien osaajien kanssa, Laitila kertoo ensitunnelmistaan valintansa kuultuaan.

FC Lahti ry:n toiminnanjohtajahaku tuotti odotuksia suuremman hakijamäärän, joka varsin kattavasti edusti urheilu- ja seuratoiminnan osaamista ja kokemusta. Perusteellisessa valintaprosessissa Laitila vakuutti FC Lahti ry:n hallituksen. FC Lahti ry:n hallituksen puheenjohtaja Urpo Karjalainen vakuuttui myös Laitilan näytöistä muutoshaasteissa.

- Perusteellisen valintaprosessin jälkeen päädyimme useista hyvistä ehdokkaista Tommi Laitilaan. Hän vakuutti meidät selkeillä näkemyksillään sekä kokemuksellaan ja näytöillään vastaavan kaltaisista muutoshaasteista, kiteyttää FC Lahti ry:n puheenjohtaja Karjalainen valintaa.

Tommi Laitila aloittaa uudessa tehtävässään FC Lahti ry:n toiminnanjohtajana 1.11.2024. 

Lisätiedot:

Urpo Karjalainen, puheenjohtaja, FC Lahti ry, puh. +358405692623